perjantai 8. heinäkuuta 2011

Saan laihduttaa, jos haluan

Laitoin eilisiin juhliin pitkästä aikaa yhden mekon, jota käytin viimeksi maaliskuussa. Se näytti kieltämättä jo nyt paljon paremmalta :). En tiedä, ovatko muut huomanneet minun laihtuneen. Minulla on vähän sellainen tunne, että varmaan ainakin muutamat ihmiset ovat panneet laihtumiseni merkille hiljaa mielessään.

Luulen, että E. tietää jonkin verran dieetistäni. Olen maininnut hänelle muutamia kertoja eri yhteyksissä, etten halua syödä kovin paljoa sokeria.  Hän ei itsekään ole kovinkaan kova syömään herkkuja, joten hän on suhtautunut asiaan hyvin neutraalisti, niin kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Luulen, että hän tajuaa minun laihduttavan, mutta hän ei ole sanonut asiasta mitään. Se on ihan mukavaa, koska mielestäni tämmöisen jutun täytyykin olla minun oma asiani ja kauheinta olisi varmasti jos joku yrittäisi puuttua asiaan. Jos hän kannustaisi minua, minusta tuntuisi siltä kuin hän sanoisi suoraan, että olen liian lihava, ja jos taas hän sanoisi, ettei minun tarvitse laihduttaa enempää, kokisin sen tunkeilevana. En laihduta hänen takiaan, vaan itseni, joten asia ei sikäli kuulu hänelle mitenkään.

Edelliselle poikaystävälleni kerroin kaikki paino- ja syömisasiani kohtuullisen tarkkaan, eikä se periaatteessa ollut ongelma, paitsi joskus harvoin kun hän oli eri mieltä jostain dieetistä. Eräs seikka mistä olen hänelle edelleen hyvin kiitollinen on se, ettei hän koskaan pitänyt minua lihavana tai erityisesti toivonut, että olisin laihtunut. Hän suostui tosin myöntämään, että voisin olla hieman kiinteämpi, mutta oli lähinnä sitä mieltä, että minun kannattaisi käydä useammin salilla. Vaikka jotkut sanovat tökeröiden kommenttien olevan ikään kuin "hyvää thinspoa", en itse usko siihen, koska tällaiset kommentit yleensä laskevat itsetuntoa ja mitä matalampi itsetunto, sen matalampi usko siihen, että voi onnistua laihduttamisessa!

Olen miettinyt kovasti sitä, miten muut ihmiset tulevat suhtaumaan laihtumiseeni. Jos E. pysyy hiljaa eikä sano mitään se on ehkä ihan hyvä niin. On kuitenkin todennäköistä, että jossain vaiheessa joku avaa suunsa ja kommentoi asiaa (ehkä parin, kolmen kilon päästä). Mitä minun pitäisi sanoa? Että kesällä tuli urheiltua enemmän? Olen jo parin kaverin kanssa jutellut siitä, kuinka olen jättänyt sokerin pois (toinen näistä herroista on itse alkoholittomalla linjalla, ilmeisesti ihan huvin vuoksi vain). Kävimme mielenkiintoista keskustelua siitä, kuinka huonolla tolalla ihmisten ravitsemusasiat ovat nykyään roskaruoan, eineksien ja joka paikkaan tungetun sokerin takia. En tietenkään sanonut, että yritän epätoivoisesti myöskin laihtua! Onneksi he eivät kysyneet :). Sinänsä hauska, että jos sanot poikapuoliselle kaverille, ettet syö sokeria, menee keskustelu kuin luonnostaan johonkin ruokateollisuuden kelvottomuuteen, mutta kun taas tyttöpuoliselle kaverille sanoo siitä, niin aletaan puhua laihduttamisesta ja ulkonäöstä.

Oon suoraan sanonut laihduttavani siskolleni ja yhdelle kaverilleni myös. Myöskin juhannuksena äitini ja serkkuni kanssa oli asiasta hieman puhetta. Äiti kyseli, että olenko jollakin dieetillä, mihin vastasin että yritän  olla syömättä herkkuja. Sitten äiti kyseli vielä, että mikä dieetissäni oli ideana, mihin vastasin, että "tarkoitus on kuluttaa enemmän kuin syö", mille me molemmat naurettiin :D. Oon iloinen, ettei äiti ruvennut esittämään omia mielipiteitään siitä, onko minun järkevää laihduttaa, kun olen jo alun alkaenkin ihan normaalipainoinen. Tunnen, että tämä oli sellainen luottamuksenosoitus minulle, että totta tosiaan, olen jo aikuinen, ja tajuan kyllä itsekin, missä mennään rajan yli sairaalloiseen laihduttamiseen.  Äitini on itse meidät lapset saatuaan ollut aina ylipainoinen, joten hän varmasti käsittää myös miksi minun on pakko kiinnittää huomiota syömisiini (nälkäkurkigeenit olis tietty ihan jees, mutta molemmat vanhempani ovat ylipainoisia).

ps. Olen huomannut, että koen voimakasta tarvetta puolustella laihduttamistani. Mites lukijat, onko tullut samanlaista tunnetta?




4 kommenttia:

  1. No mä en kyllä koe voimakasta tunnetta puolustella sitä...ainakaan tällä hetkellä, sillä ei tätä mun viikkoa voi kutsua laihduttamiseksi. Mut..mä olen kyllä hieman ylipainoinen tällä hetkellä joten musta tuntuu et muut ehkä enemmän vaan kannustavat mua laihduttamaan tai sitten ei noteeraa sitä mitenkään.

    Joskus on tuntunu siltä, siis kun on ollu oikeen vauhdissa siinä painonpudotuksessa ja ahkera liikunnan suhteen, et joku saattaa sanoa jotain tyyliin "ei sun noin paljon kannata liikkua, menee hukkaan vaan" mikä on ihan bullshittia jos haluaa vaikkapa käydä aamujuoksulenkilllä ja sit syö vähän ja lähtee uudestaan jumppaan. Sitä on sit pitänyt puolustella.

    VastaaPoista
  2. Joo, tosiaan, ei kyllä toistaseks ole mullekaan kukaan sanonut mitään "älä laihduta"-juttuja, vaikka lähtö-BMI olikin ihan normaalipainon rajoissa (22.9).

    Tää mun puolusteluntarve juontaa varmaan juurensa mun teini-ikään, jolloin laihuus oli mulle pakkomielle samalla kun olin kuitenkin sokeririippuvainen, eikä mun dieeteistä ikinä tullut mitään. Silloin kaikki ympäröivät ihmiset suhtautuivat dieetteihini pääosin negatiivisesti, ilmeisesti siksi, että 1. olin normaalipainoinen ja 2. olin niin nuori 3. siihen aikaan kaikilla oli anoreksia (omalla luokallani kahdella tytöllä ja rinnakkaisluokallakin kahdella).

    Tsemppiä Takkunen, seuraava viikko on varmasti jo paljon parempi :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta, olen nytkin menossa taas juoksulenkille :)

    Mun yläasteajoilta muistan kyllä sen, miten meidän luokalla oli monta tyttöä, joilla oli anoreksia tai bulimia. Kaveripiirissä monesti kokeiltiin erilaisia dieettejä, muistan muun muassa yhden "pinaatti-vissy"-dieetin. Sen aikana sai syödä vain pakastepinaattia ja vissyä. Ja mä olin silloin vielä ihan normaalipainoinen! Muut söivät kouluruokalassa tavallista ruokaa kun mä toin sinne omat eväät: kippasin kohmeisen pinaattikuution lautaselle ja yritin syödä sitä. No, se dieetti kesti kaksi päivää.

    VastaaPoista
  4. Eeek... No tolla dieetillä varmaan kyllä ainakin laihtuu! Mut jos toi olis ainoo tapa laihduttaa, mul ei olis kyl toivoo. Mikähän siinä on et tuon ikäisille tytöille megalaihuus on niin iso pakkomielle? Ehkä siks, et sen saavuttaminen on niin vaikeaa...

    VastaaPoista