tiistai 5. heinäkuuta 2011

Attack the fat, bitch

Kuntosali sujui kohtuullisen hyvin. Treenaan lihaskuntoa ihan tosissani, vaikka monet tytöt tuntuvat uskovan, että lihakset muuttuvat valtavan kokoisiksi pelkästä kuntosalin näkemisestä. Dream on! Harvoinpa ne lihakset vahingossa kasvaa, ainakaan tytöille. Lihakset on tärkeitä, koska ne antaa muodon vartalolle ja raajoille. Muuten ruumissa ei olekaan muuta kuin luuta ja rasvaa. Treenasin melkein kaikki lihasryhmät, paitsi vatsalihakset. Niiden tekemiseen ei oikein riitä motivaatiota, kun mietin, että, no, vatsan ei tarvitse enää kasvaa!  Ehkä tää on mun pakollinen oma pakollinen oikku.

En ollut syönyt mitään ennen salia (lounaan jälkeen), joten oli ehkä semmonen vähäsen jämähtänyt olo. Jaksoin yllättävän hyvin pusertaa, enemmänkin jämähtäneisyyden huomasin siinä, että heti kun pidin taukoa jonkun sarjan välissä, aivot kytkeytyi heti offline-tilaan ja ajatukset karkasi heti kilometrien päähän.  Piti oikein komentaa itseni liikkeelle. Pää on muutenkin koetuksella salilla: tehdessäni lihasliikkeitä joudun väkisinkin kokoajan kinaamaan itseni kanssa. Keskustelu menee jotakuinkin näin:
Valittaja: Tää on raskasta, tää on raskasta!!!
Taistelija: Yks, kaks, kolme…
Valittaja: Kato nyt totakin muijaa, noin timmi, itte oon tämmöi luuseri.
Taistelija: Neljä, viisi, kuusi…
Valittaja: Täs ei oo kyl oikeesti mitään järkee, kukaan ei ole edes huomannut et oon laihtunut.
Taistelija: No helvetti sitä suuremmalla syyllä nyt tehdään!!!

Päivän syömiset:
Aamupala: Mansikka-jogurtti -puuro (maustamatonta soijajogurttia, mansikoita, proteiinijauhetta, quinoa-hiutaleita, steviaa)
Lounas: Kana-nuudeli-salaatti
Päivällinen: Itsetehtyä kasvismuhennosta (sipulia, adukipapuja, kesäkurpitsaa, soijarouhetta, tomaattia, kookosmaitoa)
Liikunnat:  reilu tunti treeniä kuntosalilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti