maanantai 5. joulukuuta 2011

Joulun odotusta

Vau taas pitkä hiljaisuus. Viimeajat olen käyttänyt lähinnä koulusta selviämiseen, E:n kanssa hengailuun ja pieneen harrasteluun, töihin, ja oman elämän pohtimiseen.
En ole pystynyt kuuntelemaan itsesuggestiota, puoliksi kiireen ja puoliksi stressin ja itsesuggestion itsensä aiheuttaman itsesuggestio-aversion vuoksi. On tuntunut vastenmieliseltä kuunnella "aivopesua", ja siksi oon jättänyt sen ihan suosiolla vähäksi aikaa. Oon pystynyt kohtuullisen hyvin pitämään herkuttelun kurissa. Lisäksi oon käyttänyt muutamina päivänä orlistaattia, mikä on lääke joka vähentää rasvan imeytymistä ruoasta hieman... En nyt jaksa kauheasti ruveta puolustelemaan tätä, tiedän kyllä, etten saisi varsinaisesti sitä käyttää, koska en ole ylipainoinen (se on siis käsikauppalääke)... Mutta niin... yhdessä vaiheessa tuntui, ettei ollut mitään hallintaa painon suhteen (että se vain nousi), ja kun aloitin tän orlistaatin ja sen käyttöön liittyi myös paljon ruokavaliorajoituksia, ja se jotenkin kivasti sitten katkaisi sen pahimman herkuttelukierteen. Mutta siis eihän se mitään ratkaise, tiedän kyllä. Enemmän musta tuntuu, että yritän sen avulla ihan muutaman kalorin menettää, ja ehkä ostaa vähän aikaa, jos nyt vaikka sen kanssa sitten tulisi syötyä 200kcal vähemmän päivässä. Mutta siis tosiaan, en ole sitä mitenkään edes joka päivä syönyt, saati kolme kertaa päivässä joka päivä, joten koko aineen teho jäänee aika pieneksi.

Tenttiviikolla en tullut liikkuneeksi yhtään, mutta nyt tällä viikolla olen liikkunut kohtuullisen paljon. E usein ehdottelee kaikenlaisia liikuntajuttuja, mihin on sitten helppo lähteä mukaan, niin että loppuen lopuksi olen kyllä liikkunut kohtuullisen paljon, vaikka en  nyt kuntosalia olekaan nähnyt. Äskön mitattu iltapaino oli  59,3, mihin olen ihan tyytyväinen, koska mulla aamupaino on kuitenkin yleensä jopa kilon vähemmän. Ehkä! Täytyy yrittää muistaa huomenna mittailla heti aamusta.

E:n kanssa tilanne on nyt enemmän auki kuin ennen. Hän on pikkuhiljaa muuttunut hieman, alkanut välittää enemmän ja viihtyy kanssani paremmin.  Hän ei ole enää edes varma siitä, ettei rakasta minua, tai pikemminkin hän tuntuu kasvaneen ajatukseen, että rakastaa minua ainakin jossain määrin. Tästä muutoksesta on tullut minulle lämmin ja pehmeä mieliala, hieman epätodellinenkin välillä.  Nyt fiilikset ovat hieman tasaantuneet, mutta olen aikaisempaa tyytyväisempi tähän tilanteeseen silti. En ole varma, eroammeko vai emme, mutta ainakaan kaikki ei tunnu niin tyhjältä ja toivottomalta. Vaikka eroasimmekin.... Minulla on nyt enemmän motivaatiota lähteä matkalle hänen kanssaan. Nyt se tarkoittaa oikeasti sitä, että annan tälle jutulle mahdollisuuden, ja keskustelen sitten asiasta hänen kanssaan, kun se on ajankohtaista.



Olen vain joskus niin onnellinen E:n kanssa. En voi sille mitään.

Huomenna syömme itsenäisyyspäivän kunniaksi jouluillallisen laatikkoineen ja kinkkuineen! Sillä tosiaan, varsinaisena jouluaattona joudumme tyytymään hieman eksoottisimpiin herkkuihin, mikä nyt ei sinänsä maata kaada (ainakaan minun mielestäni).

tiistai 15. marraskuuta 2011

Tie ulos

Mä kirjoitin E:lle erokirjeen. Tää on nyt toka laatuaan, kas kun ensimmäisestä ei sitten seurannut mitään pysyvää. Me mennään joulukuussa reissuun (isommalla porukalla) ja ollaan siellä yhessä ja sit kun palataan sieltä mä tiputan sen kirjeen E:n postilaatikkoon. Se on aika yksinkertainen semmoinen, totean siinä että sen jättäminen on mulle vaikeaa ja joo.. puhun siinä mun tunteista ja siitä kuinka jätän sen kirjeellä, koska en pysty enää juttelemaan asiasta. Millään keskustelulla ei oo enää mulle mitään annettavaa ja haluan olla täysin hiljaa siitä, mitä meidän välillä on tapahtunut. Tää on ainoa tapa jolla voin saada mielenrauhan.

Olin tänään E:llä käymässä (kun se rupes laittelee viestejä ja päättelin siitä, että se haluaa nähdä). Mä tykkään tosi paljon olla sen kanssa, meidän ajatukset kohtaa ja juteltiin meidän opiskelualaan liittyvistä asioista semmoisella mukavan syvällisellä tasolla. Sit kun kello oli jo liikaa ja olin just sanomassa et lähen, niin E rupes vaan puhumaan et ”ai kello on noin paljon! No sit varmaan mennään pesemään hampaat ja nukkumaan.” Hän olikin sit aika yllättynyt siitä, etten jäänyt nukkumaan. Sanoin, että piti mennä, kun antibioottikuurini oli kotona ja iltalääke vielä ottamatta. Hän ehdotti jopa, että kävisin syömässä lääkkeen ja tulisin takaisin hänen luokseen nukkumaan. Sama juttu kävi kun E oli sunnuntaina kylässä. Kun nukkumaanmenoaika kolkutteli, ehdotin hetken mielijohteesta, että hän jäisi yöksi, kun ajattelin, ettei hän halua, mutta halusin miellyttää häntä antamalla hänelle mielikuvan, että haluaisin hänen jäävän. Hän vaikutti kuitenkin suorastaan ilahtuneelta asiasta ja jäi sitten mun viereen nukkumaan.

Tää kaikki jotenkin samanaikaisesti väsyttää ja hämmentää mua. Tai ihan sama, ei mua haittaa nukkua miehen vieressä, oon kyllä jo tottunut siihen ja onhan siinä jotain yhteisöllistä käydä tutun pötkylän viereen nukkumaan. Jotenkin musta on vaan outoa että yhtäkkiä ihan puskista E on tullut niin jotenkin seurankipeäksi kun aikaisemmin suunnilleen koko ajan pelkäsin että se kyllästyy mun seuraan ja mietin koko ajan et viitsinkö laittaa viestiä kun jos haluaakin mieluummin olla yksikseen mut kohteliaisuudesta ei viitsi sanoa mulle sitä. Joo… sitä aikaa en kyllä enää kaipaa, vaikka samalla vähän kauhistelen, miten kylmä musta on tullut. Silti, kun tänään kirjoitin E:n kirjettä, itkin hillittömästi ja koko juttu tuntui niin pahalta. Se on ehkä vähän sellainen paikka, jonne en enää halua mennä, semmoinen arkku jota en miellelläni avaa. Tuntuu et kaikki, mitä sanottavaa mulla on sille siitä asiasta, on siinä kirjeessä, ja sit kun lähetän sen kirjeen, se on kuin jokin taika tapahtuisi ja kaikki tapahtunut muuttuisi tomuksi ja pääsisin vapaaksi kaikesta surusta ja avaisin uuden aukeaman elämässäni. Ja vaikka musta välillä tuntuukin siltä, kuin tippuisin mustinpaan kuiluun, se askel on vain otettava. Se on kuin avantoon meneminen: mikään ei tunnu kamalammalta ajatukselta etukäteen, mutta jälkikäteen on ihanan vapautunut ja rento olo.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Ärsyttää...

...nimittäin semmoinen asia, että oon nyt kaksi päivää syönyt ihan liikaa. Mulla on ollut ongelmia viisaudenhampaan kanssa (tulehtui) ja ostin siksi eilen itselleni Kingis light-jäätelön (kylmä jäätelö tuntui kivalta suussa). Olis vaan tuntunut liian pahalta, jos en olis saanut yhtä jäätelöä itselleni ostaa. Sitten oon myös sortunut mässäämään cashew-pähkinöitä, tänä aamuna söin viimeiset 400g:n pussista, jonka ostin sunnuntaina. Vajaat 100g/päivä on yksinkertaisesti aivan liikaa! Ärsyttää suunnattomasti, koska tää suggestiohomma lähti niin hyvin liikkeelle. Motivaatiopalkinnot pysyy nyt kuitenkin samana, koska on mulla vielä toivoa ton suggestion suhteen.

Mua on koko viikon rassannut älyttömästi se, kuinka paljon mun pitäis tehdä kouluhommia, mutta kuinka vähän oon silti saanut aikaan. Ja vaikka sitten välillä saankin tehtyä niitä, ne ehtii kuitenkin kasaantua kaiken aikaa. MÖÖÖh.

On niin kovin vaikea olla tyytyväinen itseensä. Mielialat on hieman heilahdelleet ihan siíhen pisteeseen asti, että olen ollut hiukkasen masentunut keskiviikkona ja tiistaina. Sellaista typerää epämääräistä masennusta, mistä on hankala päästä eroon. Se ei tietenkään ole omiaan lisäämään työintoani! Eilen aamulla sitten päätin, että on aika lopettaa ei-minkäään märehtiminen. Luin Maria Farmin "Apua kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta"-kirjaa, ja totesin, että minulla on liikaa tarvetta kontrolloida asioita, mikä johtaa masennukseen, kun asiat eivät menekään kuten olen suunnitellut. Pelkästään tämän asian oivaltaminen auttoi mielialaani kohoamaan selvästi. Minun täytyy opetella huomaamaan, että suurin osa ympärilläni olevista asioista (esim. sattuman määrämät asiat ja se, mitä muut ajattelee) ei ole minun  hallinnassani, ja siksi on turha liikaa pelätä ja murehtia asioita. Jo se, että voin sanoa itselleni "et voinut sille mitään, it is what it is", parantaa mielialaani, ja yritän nyt tämmöisellä pienillä kikoilla ja ajattelumalleilla vähentää ahdistusta.

Kävin E:llä kääntymässä, mutta E oli huonolla tuulella (se on harvinaista!). Ihmettelin ääneen, että johtuiko se siitä, että minun tarvitsi lainata (käyttää) hänen tulostintaan, kun omani on rikki. Hän ei juuri vastannut muuta kuin epämääräisen ein. Myöhemmin hän laittoi viestiä ja pahoitteli olleensa huonolla tuulella ja vielä vahvisti, ettei kyse ollut minun tulosteluistani. Ihmettelin kyllä vähän koko hommaa.  E on sellainen... hieman eristäytyvä ihminen ja tiedän ettei hän ole kova puhumaan omista asioistaan. Silti ärsyttää, ettei hän voi edes minulle kertoa mikä mieltä painaa. Ajattelen usein, että olen hänen paras kaverinsa... Kuka muukaan se voisi olla? Koska tiedän, ettei hän vietä aikaa kenenkään kanssa yhtä paljon kuin minun. Mutta niin, en tiedä mitä hän minusta ajattelee. Hän on niin pihalla kaikesta... :D

Mutta nyt meen kuuntelemaan itsesuggestiota. Hauskaa viikonloppua kaikille!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Töissä taas

Aamupaino 59,4. Kuten ennustinkin, iltapaino (60,5) oli reippaasti koholla. Nyt kun tiedän painon, voin ehkä jättää vaa'alla käymisen hetkeksi, etenkin jos ja kun syömiset sujuvat hallitusti. Tämä siksi, että tarkoitushan ei ole erityisemmin kärvistellä nälässä, ja liika painon seuraaminen saattaisi aiheuttaa kiusauksen "kiristää tahtia".

Pahin makeanhimo on lievittänyt, aivoni ovat ainakin hetkeksi lakanneet pommittamasta minua erilaisilla ideoilla siitä, mistä saan sokeria mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman herkullisessa muodossa. Great! Se alkoikin jo hieman kyllästyttämään. Välillä tietty semmoiset "entäs jälkiruoka?"-ajatukset puskee pintaan, mutta ne on nyt onneksi hieman vähentyneet. Toivotaan nyt, että tämä vaikutus kestää mahdollisimman hyvin. Tietysti kuuntelen suggestion joka päivä! Se on nähty monet kerrat että vaikutus lakkaa melkein heti kun lopetan sen kuuntelun.Olen nyt kuunnellut sitä aamuisin sillä tavalla, etten ole tehnyt rentoutumisosuutta ollenkaan, vaan olen syönyt samalla aamupalaa ja meikkaillut tms. Tämä siksi, että olen aamuisin liian väsynyt tehdäkseni rentoutusharjoitusta (nukahtaisin) ja koska kuitenkin suggestio on hyvä kuulla heti aamusta, jotta aivot tavallaan "ohjelmoituvat" uuteen päivään.

Oon ollut koko päivän duunissa tänään! Stressitaso on ollut melkoinen. Yleensä mun  duuni on kohtuullisen rentoa, mutta tänään piti juosta paikasta toiseen tukka putkella. Onneksi loppuviikkona ei ole muita töitä kuin opiskelu. Opiskelu onkin ainoa asia, mitä en itsesuggestiosta huolimatta "ole alkanut tekemään", mutta ehkä nää kolme päivää on vaan olleet liian kiireisiä. Nyt kun kiireisimmät projektit ja muut duunit on hetkeksi poissa päiväjärjestyksestä, voin ehkä taas tarttua koulukirjaan hieman rauhallisemmin mielin. Toivottavasti pystyn nukkumaan ongelmitta... Yleensä nukun tosi sikeästi, mutta eilen mun aivoilla oli joku huoli-ilta, ja mun piti sit sen takia valvoa murehtimassa asioita, jotka sitkeästi putkahteli mieleen, vaikka kuinka yritin rauhoitella itseäni. Ehkä mun alitajunta oli vaan liian peloissaan.

Toivon, että pikkuhiljaa erilaiset mindfullness-tekniikat auttais mua hallitsemaan mielialojani vähän paremmin. Ruoka on pitkään ollut mulle tärkeä "mielialan säätelijä/lohduttaja". Välillä tuntuu pahalta, kun en voi niin vapaasti enää käyttää tätä keinoa. Tänäänkin oli yksi hetki töissä, kun oli äärimmäisen kireällä tuulella ja olisin vaan halunnut käydä ostamassa jotain herkkua helpottaakseni oloani. No, sorruin ostamaan kalorittoman batteryn (vaikka olenkin jossain määrin aspartaamia vastaan...). Tietenkään tämä ei nyt mikään riemuvoitto ollut ainakaan, kun miettii, mitä noi maksaa, mutta toisaalta, jo se, että rupesin siinä hetkessä miettimään miten muulla tavoin kuin ruualla voisin parantaa huonoa tuultani, oli edistystä. Huh, tää päivä oli kyllä sen verran stressaava, että toivottavasti tämmöstä ei tule vähään aikaan.

maanantai 7. marraskuuta 2011

"Jos mieleesi tulee jokin epäterveellinen ruoka...

...annat mielikuvan ja ajatuksen kulkea ohitsesi aivan kuin katsoisit sitä elokuvassa."

Näin sanotaan mun itsesuggestiossa. Ja mikä parasta, eilen huomasin että myös ääni mun päässä sanoi niin. Itsesuggestiossa on nimenomaan se idea, että kun suggestiolla on muutaman päivän "aivopessyt" itseään, alkavat aivojen ajatusmallit hiljalleen muuttua haluttuun suuntaan.

Menin eilen kaupungille E:n kanssa ja koko matkan sinne puhuin siitä kuinka mun teki mieli jäätelöä. Toivoin, että E:kin haluaisi mennä jäätelölle Ben & Jerry'ssiin ja hän vastasikin minulle että "voidaanhan me käydä siellä". Onneksi suggestio alkoi kuitenkin tehdä myyräntyötänsä: puhuttuani asiasta ääneen aloin kuitenkin miettiä hiljaa mielessäni, että lieneekö järkevää aina toteuttaa joka ikinen himo, mitä päähän pälkähtää? Niinpä hoin vaan itselleni sitkeästi "anna himon olla, kyllä se kohta unohtuu", ja kävikin niin, ettei me koskaan menty syömään jäätelöä.

Mulla on ollut kohtuullisen kova makeanhimo viimeaikoina, jota en oo oikein pystynyt vastustamaan, varsinkaan kun on ollut pakko tehdä epämieluisia kouluhommia. Mutta en voi sallia itselleni sellaista! Myöskin Rentoa painonhallintaa-kirjassa puhuttiin siitä, kuinka jokapäiväinen herkkujen mässääminen on yksinkertaisesti huono tapa, josta pitää oppia pois, ja niin se vaan nyt on, en voi perustella asiaa itselleni mitenkään.

"Ja samalla kun tulet yhä tietoisemmaksi ruoan vaikutuksesta itseesi, alkaa ruokaan liittyvien alitajuisten mallien ja ahdistuksen lievittämisen merkitys sinulle vähentyä ja vähitellen kadota kokonaan."

En ole vähään aikaan mitannut aamupainoa. Viimeksi se oli kai jotain 59? Mittasin nyt iltapainon, ja se oli hieman masentavat 60,5 kg, mutta hei, jos aamupaino on edes jotain 59,5kg olen silti nyt hoikempi kuin puoli vuotta sitten. Lisäksi olen nyt tämän suggestion myötä vasta viime sunnuntaina varsinaisesti aloittanut uuden elämäntavan rentoa painonhallintaa-idealla, joten sen vaikutuksia ei voi vielä nähdä. Mun täytyy vaan sitkeästi nyt kuunnella suggestiotani! Niin ja jos muistatte, niin suggestion kuuntelemisestahan myös motivaatiopalkinnot jaetaan nykyään - mikä olikin loisto idea, vaikka itse sanonkin.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Lauantai-iltana mä en kaipaa sua

Itsesuggestio kuunneltu tänään ja eilen. Meen E:lle yökylään jahka pääsen töistä kotiin. Tuntui ihan hauskalta, kun E tänään pyysi minua sinne. Alan kuitenkin kyynistyä koko jutun suhteen hyvää vauhtia. Nytkin mietin, jaksanko vaivautua sinne, vai jäisinkö mieluummin kotiin nukkumaan? Tietty oon menossa sinne, mutta tämä, et mua ei yksinkertaisesti enää kiinnosta niin paljoa, on silti uutta mulle. Tokihan mun mielialat vaihtelee, mut pienikin muutos kohti hieman itsenäisempää ja itsevarmempaa suuntaa on edistystä mulle. Oon aika varma, et tää uusi itsesuggestio auttaa mua jonkinlaisen henkisen kasvun alkuun. Yritän keskittyä positiivisiin asioihin mindfullnessin avulla. Enemmän mindfullnessia, vähemmän ahdistusta. Vähemmän ahdistusta, vähemmän tarvetta tarrautua kehenkään.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kolme viikkoa

Aika rientää, ja toden totta, olen ollut poissa kolme viikkoa. Viimeisin kirjoitukseni olisi pitänyt olla uudesta itsesuggestiostani. Se kirjoitus taitaa olla jossain melkein valmiina, mutta juu, en sitten vain koskaan julkaissut sitä. Mutta unohdetaan se.

Minulla on niin kiire, että on ollut todella vaikea pitää yllä minkäänlaista laihdutusta. Kesältä minulle on onneksi jäänyt tavaksi monet hyvät jutut, olen esimerkiksi stevian avulla pystynyt pitämään sokerinkulutuksen kohtuullisena ja syömään esim. aamupuurot ja maitorahkat ilman lisäsokeria. Karppaaminen on jäänyt siihen, että en osta edelleenkään tavallista leipää kotiin. Koulussa saatan tosin syödä sitä muutaman viipaleen, mutta syön kuitenkin koululounaalla todella kasvispainoitteisesti. Mutta huonoon suuntaankin olen mennyt. Vanha "ruualla rentoutuminen / lohduttautuminen" on valitettavasti vieläkin elämässäni.

Miten sitten ylläpitää terveellisiä elämäntapoja koulu- ja työkiireiden keskellä? Olen nyt päättänyt, että ratkaisu saa luvan olla itsesuggestio. Sain vihdoin (kolme viikkoahan siinä meni!) uuden itsesuggestioni valmiiksi ja kuuntelin sen ensimmäistä kertaa tänä aamuna.

Se ei ole pelkästään laihdutussuggestio, jos se on sitä lainkaan. Otin siihen tietoinen syöminen-elementtejä, terveellisesti syömistä ja liikuntaa, mutta varsinaisesta painonlaskusta tai ihannevartalosta siinä ei puhuta. Yritän nyt tehdä tästä elämänvaiheesta itselleni sellaista henkisen kasvun aikaa. Siksi suggestiossa on jonkin verran myös mindfullness-ajatuksia, sellaista juuri tässä hetkessä läsnäoloa. Lisäksi kirjoitin siihen myös opiskelumotivaation kohotuslauseita ja vastaavaa. Tarkoitus olisi, että suggestion kuunteleminen myös pitkällä tähtäimellä lievittäisi ahdistuksen tunteita ja kannustaisi positiivisin keinoin minua panostamaan kouluun, liikuntaan ja terveelliseen syömiseen.

Itsesuggestioissa minulla on ollut ongelmana, että ennen pitkää niiden kuunteleminen unohtuu, ja samalla myös niiden positiiviset vaikutukset jäävät pois. Siksi otankin nyt uuden motivointisysteemin itselleni (osittain myös siksi, että minulla on edelleen yhdellä sivutilillä rahaa, jonka olin säästänyt motivaatiopalkintoja varten, joita en sitten koskaan ansainnutkaan) ja annan jatkossa motivaatiopalkintoja itselleni itsesuggestion kuuntelemisesta, enkä niinkään varsinaisesta painonlaskusta.

Plääni olis nyt sitten tällainen:
13.11. mennessä itsesuggestio tulisi kuunnella 8 kertaa.
--> jos onnistuu, motivaatiopalkintona Lush-hajuvesi

Jos tämä onnistui uusi tavoite:

14.11.- 27.11. välisenä aikana itsesuggestio tulisi kuunnella 12 kertaa.
--> jos onnistuu, motivaatiopalkintona 2 uutta paitaa/toppia.

En näin ensialkuun viitsi asettaa itselleni tämän enempää tavoitteita.

Olisi tavallaan kiva sanoa, että en ole enää E:n kanssa ja että olen päässyt täysin yli koko asiasta. Olen kyllä tavallaan päässytkin, tiedän nyt ettei se homma ikinä tule toimimaan. Näen E:tä kuitenkin vielä aika paljon. Me ollaan joululomalla menossa yhteiselle matkalla ja siksi en ole halunnut erota lopullisesti. Tuntuu, että loma on varmaan vähän mukavampi jos meillä on lämpimät välit, vaikka reissuun on kyllä lähdössä muitakin ihmisiä.  Tämä on minulle tietynlaista ylimenokautta. Tunnen olevani sinkku, mutta en etsi ketään, koska jos löytäisin, menettäisin E:n lopullisesti. Sopeudun tilanteeseen, koska jouluun on niin vähän aikaa. Sitäpaitsi, on ihan hyväkin minulle olla välillä yksin. En ehkä erottuani edellisestä poikaystävästäni pitänyt tarpeeksi taukoa. Keväällä olen varmasti valmiimpi seurustelemaan uudelleen.

Mutta toivottakaa minulle onnea uuden itsesuggestion kanssa. Kohti tasapainoisempaa elämää siis!